Padel X

Padel X kasvoi Suomen markkinajohtajaksi yritysostoilla – “Padel-markkina on tervehtymässä ja olemme valmiit suursatsaukseen”

Alan suurimmaksi toimijaksi kasvanut täysin suomalainen Padel X jatkaa kasvuaan yritysostoilla ja uusien keskusten avauksilla. Laadukkaista keskuksistaan ja yhteisöllisyydestään tunnettu Padel X saapuu nyt myös pääkaupunkiseudulle yrityskauppojen myötä, kun Helsingin kantakaupungin Billebeino Padel Vallilan kentät siirtyvät Padel X:n omistukseen. Padel X:n perustajan ja toimitusjohtajan Iivari Lappalaisen mukaan padel-markkina on tervehtymässä ja Padel X on valmis satsaamaan lajiin ja sen kulttuurin.

Padel jatkaa kasvuaan maailmalla ja on edelleen yksi maailman nopeimmin leviävistä urheilulajeista. Laji on saavuttanut massojen suosion myös Suomessa, jossa harrastajamäärät jatkavat yhä kasvuaan (*). Lajin äkillinen kasvu on kuitenkin aiheuttanut myös kasvukipuja. Kenttiä on ilmestynyt useille paikkakunnille liian nopeasti suhteessa harrastajamäärien kasvuun, ja tilanne on aiheuttanut osalle toimijoista haasteita. Kiristyneessä kilpailussa laadukkaat pelipaikat kuitenkin pärjäävät ja harkittuja investointipäätöksiä tehneet toimijat menestyvät varmistaen, että kasvavan lajin harrastajilla on riittävästi laadukkaita pelipaikkoja jatkossakin.

Täysin kotimainen Padel X on onnistunut kasvamaan markkinajohtajaksi pääosin ulkomaalaisomisteisella markkinalla. Padel X -kenttiä löytyykin lähes jokaisesta Suomen suurimmasta kaupungista. Kotimaisen toimijan konsepti on alusta asti eronnut muista: laatu, viihtyvyys, rentoutuminen ja yhteisöllisyys ovat kaiken tekemisen keskiössä. Padel X - kaupunkien harrastajat ovatkin viihtyneet korkealaatuisten kenttien lisäksi myös keskusten kuntosaleilla, kahviloissa, saunoissa ja kylmäaltaissa.

“Haluamme tarjota ensiluokkaisen pelikokemuksen ja laadukkaat puitteet viihtymiselle. Nyt tehtävät yritysostot ja laajentuminen tukevat strategiaamme ja tekevät meistä Suomen suurimman toimijan edelleen kasvavalla markkinalla”, Lappalainen toteaa.

Padel X kahvila-lounge. Kuva: Padel X.

Viikonloppupelit käynnissä Padel X:ssä. Kuva: Riikka Austen.

Padel X:n kasvu keskittyy suurin kaupunkeihin ja PK-seudulle. Helsingin kantakaupungin Billebeino Padelin Vallilan kentät siirtyvät Padel X:n omistukseen ja toimintaa tullaan jatkossa kehittämään yhdessä kiinteistön omistajan kanssa. Lisäksi Espooseen avautuu uusi Padel X -keskus, josta tiedotetaan lisää lähiaikoina. Padel X rantautuu myös Tampereelle, Suomi-padelin pääkaupunkiin, kun Tampereen seudun pinta-alaltaan suurin ja uusin padel- keskus El Padel siirtyy Padel X:n omistukseen.

“Olemme otettuja, että saamme mahdollisuuden yhdistää voimamme kotimaisten laadukkaiden toimijoiden kanssa ja olenkin innoissani, että kaikkien ostettavien yritysten omistajat liittyvät nyt mukaan tarinaamme uusina Padel X -omistajina”, Lappalainen iloitsee.

Myös Billebeino Padelin perustaja Ville Leino on innoissaan yrityskaupoista: “Padel X:n kotimaisuus ja yleinen meno sekä fiilis olivat linjassa Billebeinon kanssa. Mahtavaa, että Billebeino Padelin tarina Helsingissä saa jatkoa, mitä parhaimmassa seurassa!”

Billebeino Padelin perustaja Ville Leino yhdessä Padel X:n perustajan Iivari Lappalaisen kanssa. Kuva: Nella Leppä.

Padel X:n kasvua tukee joukko kotimaisia sijoittajia, kuten mm. urheiluvaikuttaja Risto Nieminen, kiinteistöammattilaiset Kai Keituri ja Mika Matikainen, markkinoinnin ammattilaiset Mikko Hakkarainen ja Niclas Kristiansson, rahoitusalan ammattilaiset Jaakko Harlas, Niko Mokkila ja Tommi Kaltio, juridiikan ammattilainen Ilkka Perheentupa, hyvinvointialan ammattilainen Annastiina Hintsa sekä mediapersoona Sami Kuronen. Yrityksen kasvu on ollut vahvaa ja vuoden 2023 liikevaihto – kolme miljoonaa euroa – kasvoi yli viisinkertaiseksi vuoden 2022 liikevaihtoon verrattuna.

“Näemme, että Suomen padel-markkinan hetkellinen häiriö on nyt takanapäin ja valoisat ajat odottavat vakiintuneen suosion saavuttanutta lajia”, Lappalainen päättää.

Yhteystiedot:
Perustaja ja toimitusjohtaja Iivari Lappalainen, iivari@padelx.fi


* Suomen Padelliiton mukaan harrastajamäärät ovat kasvaneet 15 000 harrastajalla ja lisenssipelaajien määrä 2 014 pelaajalla vuodesta 2022 vuoteen 2023. Padelliitto odottaa kasvun jatkuvan vuonna 2024.