Suomen suurin valtakunnallinen Padel X -ketju yhdistyy asiakaslähtöisyydestään ja yhteisöllisyydestään tunnetun Open Padel -ketjun kanssa. Yhdistynyt yhtiö operoi yhteensä 115 padel-kenttää Suomessa ja suunnittelee jatkavansa vahvaa kasvua pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa uusien keskusten avausten ja yrityskauppojen muodossa ennen laajentumista ulkomaille.
Padel on yksi maailman nopeimmin leviävistä urheilulajeista ja on saavuttanut massojen suosion myös Suomessa, jossa harrastajamäärät jatkavat yhä kasvuaan.* Täysin kotimaiset toimijat Padel X ja Open Padel ovat onnistuneet kasvamaan alusta asti panostamalla yhteisöllisyyteen, viihtyvyyteen ja laatuun. Harrastajat ovat viihtyneet korkealaatuisten kenttien lisäksi myös keskusten kahviloissa, saunoissa ja jopa kylmäaltaissa.
"Tekemisemme keskiössä on aina ollut ihmisten liikuttaminen ja sellaisen yhteisön luominen, johon kenen tahansa on helppo liittyä taustoista riippumatta. Haluamme tarjota laadukkaan pelikokemuksen kaikille. Myös Padel X jakoi nämä arvot ja olemme innoissamme yhdistymisestä sekä yhä useamman ihmisen liikuttamisesta padelin parissa", Open Padel perustaja Marius Van Andringa iloitsee.
Open Padelin kasvu on keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja kehyskuntiin, jossa yhtiö operoi yhteensä 52 padel-kenttää. Padel X:n kasvu on taas keskittynyt valtakunnallisesti suuriin kaupunkeihin, jossa yhtiö operoi yhteensä 63 padel-kenttää. Uusi yhdistynyt yhtiö operoi yhteensä 115 padel-kenttää ja on selvästi Suomen suurin toimija sekä yksi Euroopan suurimmista padel-ketjuista. Yhdistyneen yhtiön vuoden 2023 liikevaihto oli 5,4 miljoonaa euroa.
"Ruotsalaiset tulivat ryminällä sisään Suomen padel-markkinaan, mutta nyt näyttää siltä, että Suomen padel-markkinan Suomi-Ruotsi maaottelu on kääntymässä suomalaisten voitoksi. Seuraavaksi voidaan miettiä, olisiko meidän suomalaisten aika lähteä laajentumaan muihin maihin." Padel X perustaja Iivari Lappalainen toteaa pilke silmäkulmassa.
Yhdistynyt yhtiö jatkaa toimintaa toistaiseksi kahdella brändillä, mutta tulevaisuudessa toiminta tulee keskittymään Padel X -brändin alle. Yhdistyneen yhtiön toimitusjohtajana aloittaa Marius van Andringa ja hallituksen puheenjohtajana Iivari Lappalainen.
"Välittömiä muutoksia ei ole tulossa. Tulemme keskittymään asiakaskokemuksen parantamiseen sekä lajin kehitykseen. Samalla haluamme varmistaa, että liiketoiminta on kannattavaa ja kestävällä pohjalla vaikka talouden tilanne onkin yleisesti vaikea." toteaa Van Andringa.
Yhteystiedot:
Marius Van Andringa, marius@openpadel.fi
Iivari Lappalainen, iivari@padelx.fi
*) Suomen Padelliiton mukaan harrastajamäärät ovat kasvaneet 15 000 harrastajalla ja lisenssipelaajien määrä 2 014 pelaajalla vuodesta 2022 vuoteen 2023. Padelliitto odottaa kasvun jatkuvan vuonna 2024.